Ehkä kyynärpääsi on rasittunut, koska melot oikeakätisellä melalla.jutteli kirjoitti:Olen 100% vasuri ja melon oikeap melalla ja nyt vasen kyynärpää on ylirasittunut.
-jutta
Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Valvojat: mikktaho, AnttiP, ville
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Tilaus läx vasuri 30 asteen 197 cm AT2 Flexistä
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Melan kätisyyden voi vallan mainiosti opetella toispuoleiseksi.
Edellä kuvatun norjan mallin mukaisesti Tamperelaisilla pooloilijoilla kävi samoin, kun lajin heille opettanut meloi itse vasurilta ja opetti saman muillekin.
Saksasta olen kuullut poolomelojista, jotka melovat kaiken muun oikealta ja poolon vasurilta. Perusteluna on, että näin vahvempi heittokäsi on hieman vapaampi pelatessa.
Rasitusvammojen suhteen toispuoleinen rasitus kielii enemmän huonosta tekniikasta, kuin väärästä kätisyydestä.
Niin tylsää, kuin se onkin, suosittelen varustehankintojen sijaan/lisäksi kokeilemaan vaikka seuraavia harjoitteita ja tarkkailuja:
- Melonta-asennon ja melaotteen symmetrisyyden tarkkailu
- häiriöttömässä paikassa (ei tuulta, virtausta yms. ) mahdollisimman rento suoraan melonta silmät kiinni. Kummankaan puolen ei pitäisi korostua liikaa
- Eteenpäin melonta, jossa keskittyy huolella siihen, että molempien puolien vedot alkavat ja päättyvät täsmälleen samoihin kohtiin, tapahtuvat samalla etäisyydellä kajakista ja lavan kulma suhteessa kajakkiin on sama molemmilla puolilla
- eteenpäin liikkuvan yläkäden nyrkin aukaisu suoraan melottaessa (liikaa ja väärään aikaan puristaminen rajoittaa liikettä ja varmasti heijastelee muuallekin. )
Lisäksi voisi olla kannattavaa käydä fysioterapeutilla tai vastaavalla tarkastuttamassa onko vartalossa enemmänkin toispuoleisia jännityksiä ja vartalon osissa epäsuhtaa. Anatomiasta tai vääristä tavoista johtuvaa.
Itselläni oli toispuolisen rasituksen aiheuttaman lihajäykkyyden vuoksi toinen jalka tavallaan 1,5 senttiä lyhyempi. Vaikuttaa istumiseen ja voiman tuottoon. Korjautuu venyttelyllä, hieronnalla, jäsenkorjauksella tms.
Yhdellä tutulla melojalla on leikkauksen takia toinen jalka oikeasti lyhyempi ja lonkka vähän erikoinen. Hänellä on retkipatjan palanen toisen kankun alla tasapainottamassa.

Älä laita akvarioon kiehuvaa vettä.
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Tylsää, eikö se korjaannukkaan uuden melan ostamisella?
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Kiitos huomioista,
Eli minulla on perussetti kunnossa kun melon oikeakätisellä poolomelalla -pallokäsi kun on vasen.
Voi toki olla , että pallonheitto rasittaa kyynärtä eikä mela.
no joo
jutta

^se on se palloilu, joten lopeta heti! Perusteluiksi voit sanoa ettet enään jaksa kahden maalin välillä kahden tiimin peliä &jatkat vain, jos pallomäärä kasvatetaan seitsemään erikokoiseen a 'la huispaus; joukkuemäärä kentällä kolmeen &maalien määrä viiteen...
Mulla ei satu olemaan melaa (tai 1 on, mut hajotin vastaavan viimekauden lopussa lihasvoimin, joten toiveet sen pätevyydestä on melko vähäiset.). Melonta ei ole kovin haastavaa vakiympäristössä pernoolla, jossa ainakin tämän kauden vielä juotuu pääosin pulikoimaan, vaikka haasteita onnexi sielläkin riittää. Kausi on vasta toinen kunnon melontakausi, eikä hartiani ole vammautunut meloessa. Päin vastoin; aloitin koskimelonnan luettuani melonnan olevan loistavaa hartiaterapiaa. Onneksi artikkelissa ei mainittu, ettei edellinen koske koskimelontaa, sillä muuten olisin saattanut ruveta lettumelojaxi. (Oikeasti yritin Tuusmelojiin, mut ne ei usko ettei Tuusulanjärvellä voi hukkua!
) Puolisuuden vaihdolle on siis paljon syitä.
Fysioterapeutilla ei kannata koskaan käydä, jos sillä ei ole vähintään joogaohjaajan &akuhierojan pätevyyttä pohjalla. FT:t on geneerisesti moroneita, kuten eurooppalainen lääketiedekkin (paljolti kiitos kristillisyydelle, mutta se ei ehkä kuulu tähän). Pahimmillaan FT:llä vierailu vain pahentaa tilannetta. Pahoitteluni alan harrastajille, mutta EVOMrHat kirjoitti:Rasitusvammojen suhteen toispuoleinen rasitus kielii enemmän huonosta tekniikasta, kuin väärästä kätisyydestä.
Mulla ei satu olemaan melaa (tai 1 on, mut hajotin vastaavan viimekauden lopussa lihasvoimin, joten toiveet sen pätevyydestä on melko vähäiset.). Melonta ei ole kovin haastavaa vakiympäristössä pernoolla, jossa ainakin tämän kauden vielä juotuu pääosin pulikoimaan, vaikka haasteita onnexi sielläkin riittää. Kausi on vasta toinen kunnon melontakausi, eikä hartiani ole vammautunut meloessa. Päin vastoin; aloitin koskimelonnan luettuani melonnan olevan loistavaa hartiaterapiaa. Onneksi artikkelissa ei mainittu, ettei edellinen koske koskimelontaa, sillä muuten olisin saattanut ruveta lettumelojaxi. (Oikeasti yritin Tuusmelojiin, mut ne ei usko ettei Tuusulanjärvellä voi hukkua!

- Antti Lappalainen
- Viestit: 949
- Liittynyt: 17.12.2006 11:24
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Ehkä rasitusvammojen hoidossa saadaan paras tulos, jos hoitajana/lääkärinä on seuraavien alojen asiantuntija: Joogaohjaaja, akuhieroja, homeopaattihoitaja. Jos hoitaja vielä hallitsisi korvakynttilöiden oikeaoppisen, tai energiakivien käytön, niin se olisi plussaa. Reikehoito olisi tietysti parasta, mutta guruja on suomessa aika vähän. Myös ruokavalio on tärkeää. Ravintona kannattaa käyttää vain sellaista ravintoa, joka on kasvatettu huomioiden taivaankappaleiden liikkeet. Kuu vaikuttaa tietenkin paljon. Ravintona ei saisi myöskään käyttää sellaisia kasveja, tai lihaa, jonka geeniperimä on muuttunut vuosimiljoonien aikana, esim. kosmisen säteilyn tms. seurauksena, tai GMO muunneltua muulla tavoin. 

Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Moksauttelua, lääkekannabista ja ryynimakkaradieettiä ei myöskään sovi halveksua!
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Homeopatia on aivan perseestä
. Sehän syntyi, kun kristillinen kirkko kielsi kasvilääkinnän, koska terveet germaanit eivät tulleet kuulemaan Jumalan sanaa. Samoihin aikoihin kirkko kielsi mm. metallurgian taiteena, johon on yleinen oikeus kynnelle kykenevällä. Tämä johti teräksen valmistustaidon unohtumiseen Euroopassa. (Onhan termi pimeä keskiaika tuttu..) Voisin jopa väittää Jeesustelun mahdollistaneen Mustan Surman leviämisen Euroopassa siinä mittakaavassa kuin se levisi. Kasvilääkinnän kielto johti mineraalien käyttöön lääkinnässä, koska jotain lääkkeitähän ihmiset kaipasivat iisopin &Kaitsun rakastaman höpöheinän tilalle. Kokeilu meni perseelleen kuin FT vammaista raajaa anaalisoidessaan, sillä arsenikki ei vain toimi, vaikka syankalium parantaakin kaikki sairaudet oudot sexuaaliset vietit &elämän mukaan lukien. Kirkon kasvilääkinnän kiellon vaikutukset ovat muuten edelleen nähtävissä länsimaisessa &etenkin skandinaavis-germaanisessa lääketieteessä.
"Energiakivet"; puolijalokivet sensijaan ovat Saatanan mukavia! Erittäin addiktiivinen kokemus halkaista syväkivi pelkällä ruumiinlämmöllä &säteiden taittumisen ihailu luontaisessa prismassa on hubaa; suosittelen.
Valitettavasti vietän niin paljon aikaa Saturnuksen kehillä &Jupiterin stratosfaarissa, etten ehdi tarkkailemaan ruokavaliota LAntin intensiteetillä; varmasti hyödyllistä, mutta hienoa, että säteily tuli esiin, sillä KONTIn läheiset voimalinjat erittävät PAHAA niin voimakkaasti, että ehdotan täten KONTIn hautaamista turpeeseen!
Lääkäritkin on muuten ihan turhia ylikansoittuneella planeetalla.
*harkitsee edelleen "NO REVIVAL; IKKET RESURREKTIOON; EI ELVYTYSTÄ; NEIN RE-ANIMATZIOON" tatuoimista hartiaan*

kajakkipoolo auttaisi kaikkiin noihin turhautumiin ...
Kyynärpäähän laitan tuen ja pakaran alle korokkeen. kiitos vinkeistä!
oon muuten tämän viikon Australiassa -voiko täältä tuoda Suomeen jotain laillista melontaan liittyvää?
Jou
Kyynärpäähän laitan tuen ja pakaran alle korokkeen. kiitos vinkeistä!
oon muuten tämän viikon Australiassa -voiko täältä tuoda Suomeen jotain laillista melontaan liittyvää?
Jou
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Liittyykö Auustralilainen ilmailulaki jotenkin melontaan? (Jos mitenkään viitsit, niin tuo se tänne, sillä omamme on itä-Saksan peruja..)
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Alkaa huomaamaan pitkän talven vaikutukset, kun porukka ei pääse melomaan.
Joet on auki, suosittelen kastautumista. Ei tarvii niin paljoa höpöheinää tai muita hallusinogeenejä arjesta selvitäkseen.
Joet on auki, suosittelen kastautumista. Ei tarvii niin paljoa höpöheinää tai muita hallusinogeenejä arjesta selvitäkseen.
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Veikkaan, että noista aiemmin listaamistani seikoista kaiken avuliain koskimelojile on tuo melaotteen puristuksen ja löysäämisen suhde.
Varsinkin kokematon meloja rutistaa ihan liian lujaa ja väärään aikaan sitä kepakkoa.
Noista huuhaa-touhuista olen viimeisen kolmen kuukauden aikana keskittynyt syvien vatsalihasten aktivointiin, slaavi-kyykyssä istumiseen ja lisäksi karjalainen jäsenkorjaaja on hierontojen yhteydessä säätänyt polvieni asentoa ja jalkojen pituutta. Tiedä onko noista mikään yksin tai yhdessä auttanut, mutta tänään kotimatkalla pystyin ensimmäisen kerran elämässäni ajamaan polkupyörällä ilman käsiä ilman, että pyörä on aavistuksen kallellaan oikealle.
Varsinkin kokematon meloja rutistaa ihan liian lujaa ja väärään aikaan sitä kepakkoa.
Noista huuhaa-touhuista olen viimeisen kolmen kuukauden aikana keskittynyt syvien vatsalihasten aktivointiin, slaavi-kyykyssä istumiseen ja lisäksi karjalainen jäsenkorjaaja on hierontojen yhteydessä säätänyt polvieni asentoa ja jalkojen pituutta. Tiedä onko noista mikään yksin tai yhdessä auttanut, mutta tänään kotimatkalla pystyin ensimmäisen kerran elämässäni ajamaan polkupyörällä ilman käsiä ilman, että pyörä on aavistuksen kallellaan oikealle.
Älä laita akvarioon kiehuvaa vettä.
Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
mikktaho kirjoitti:Alkaa huomaamaan pitkän talven vaikutukset, kun porukka ei pääse melomaan.
Joet on auki, suosittelen kastautumista. Ei tarvii niin paljoa höpöheinää tai muita hallusinogeenejä arjesta selvitäkseen.

Meinaatko?
Henk. koht. happamuuteni voi osaltaan johtua faktasta, etten ehdi tässä KUUSSA melomaan kuin ~kerran tai 2. (<-ei aprillipila!)
Ei vain jotenkin silmätulehdus Vantaanjoesta houkuta kauden avaukseksi..(<-ei myöskään aprillipila..)

Re: Melan kätisyyden vaikutus rasituksen puolisuuteen?
Ei oo vantaanjoesta tullut tauteja tällä kaudella.