Kun Kohinan perinteinen koskiuintireissu Norjaan on enään mielessä häilyvänä muistona voin itse jakaan oman/omien uintiruksien tarinan. Tapahtumat sijoittuvat Fryan jokipätkälle, joka oli reissun toinen melontapäivä. Joelle lähti kuuden hengen retkikunta (Aapo, Jukka, Sami, Atte, Timo ja Allekirjoittanut), vesi oli kohtuu korkealla jolla "yritin" pelotella retkikunnan nuorinta (ei tehonnut). Joelle lähdettiin hyvillä mielin ja Timolla oli kuivapussissa nuotit jokea varten, katsottavia silmän kohtia oli noin kymmen kunta, ensimmäinen kolmosen koskiosuuden puolen välin jälkeen.
Itse asiaan, melonta lähti ok liikenteeseen, vaikka pitkän karman ohjaamiseen vaaditaan hiukan työtä. Melottiin hyvällä tahdilla alas päin Jukka keulassa ja "odoteltiin" ekaa silmää, luulin jo että silmän kohta (tekninen s-mutka) on jo takanapäin kun huomasin että joki pakkautuu kanjoniin, akanvirtaan ei enää kerkiä, ensimmäisen stopparin pääsen lävitse seuraavassa mutkassa kaadun, yritän eskimoa jää vähän vajaaksi koitan toisen kerran ei nouse vieläkään, poistun aluksesta vaikka happea olisi vielä yrityksiin. Jukka pahoittelee ylläri kanjonia, itseä vituttaa pääkopan mureminen taas hieman tiukemmassa paikassa, matkaa on vielä jäljellä ja pahimmat paikat edessä. Kajakin tyhjentämisen jälkeen matka jatkuu, seuraavat silmät ovat sitten nelosen pätkällä. Jonkin aikaa melottuamme saavumme pitkälle teknisen näköiselle suoralle, johanka laitetaan kaverit varmistamaan. Melomme Jukan kanssa toisena parina alas, muiden varmistaessa. Ennalta katsottu pätkä menee "puhtaasti", akanvirtaan mennessä retkikunnan nuorin kehottaa menemään alemmas sinne missä Sami on, muttei vasemmalta, jotenkin kuitenkin menen vasemmalta, kämmäilen huolella, ensin käännyn kiven päältä takaperin, saan käännettyä paatin seuraavaan pieneen könkääseen, kaadun sen alla, päädyn ylätuki ralliin, en saa käännettyä paattia oikein päin, ilman
ainuttakaan eskimo yritystä päädyn uimariksi. Heikko esitys, paatti päätyy hieman alemmaksi Jukan mennessä sen perässä sokkona 2,5 puolen metrin dropin. Kävelen rantaa pitkin paatin luokse, jonka jälkeen varmistan vielä Aten ja Timon laskua. Sen jälkeen lähdetään melomaan alaspäin, keyholelle on matkaa vielä pari kilometriä ja miehessä alkaa näkymään väsymisen merkit, ei lupaa hyvää

. Vähän matkaa melottuamme, retkikunnan nuorin on edeltäni mennyt rannalta viistottaen alavirtaan päin kaatuneen puun alle, itse menen perässä, kaadun eskimo nousee mutta kaadun uudestaa kun virta painaa perää puuta päin jalka irtoaa polvituesta ja pokka pettää taas ei muuta kuin uimaan. Pelastan itse paatin Timo pelastaa melan joesta (näyttävää toimintaa videolta katsottuna). Nyt ollaan oikeasti puhki, kanjonia vielä jonkun verran jäljellä ja lopussa paha enteinen keyhole. Melominen menee keyholle saakka tuurilla ja sisulla ilman enempiä uinti reissuja. Keyholen yläpuolella väsymys painaa ja luottamus omaan melontaa on pohjilla, vasemmalta pitäisi mennä, näyttää rannalta siltä että kyllä siihen pitäisi pystyä. Aukkopeitettä kiinni laittessa "hieman" jännittää, lähtö menee ihan hyvin mutta enään ei vaan osaa/pysty/jaksa siirtyä joen vasemmalle puolelle. Keyholen luiskaan menen poikittaen, ylästopparista läpi tuurilla, saan käännettyä paatin keyholeen nokka alaspäin, karma sukeltaa syvyyksiin, joko käsi käy kauhakahvassa tai veden paine avaa aukkarin, jokatapauksessa olen menossa peppumäkeä joen pohjaa pitkin, pienen hetken jälkeen liivit nostavat pintaan. Jätkät reskuttavat kamat, nyt voi huokaista helpotuksesta...
Oppia uinneista, oikeastaan tiedänkin että pää alaspäin melonta tiukassa paikassa ei ole vahvuuteni. Ja jatkuvasta kanjonista en pidä. Iso kiitos reskuttajille, mela meni jo kaupaksi, Karma on edelleen myynnissä
